Sillileivokset

Sillileivokset

“Tiskivuoren emännän” hienostuneet ja kauniit Ahti -sillistä taiotut sillileivokset sopivat juhlapöytään esimerkiksi kuohuviinin kanssa tarjottavaksi.
1 hour
RUOKALAJI Alkupalat, Joulu, Juhlapöytään
ANNOSMÄÄRÄ 15

Equipment

  • jämäköitä muffinssivuokia
  • pursotinpussi + tylla

Ainesosat
  

Pohja

  • 125 g voita
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • hyppysellinen suolaa
  • 3 rkl kylmää vettä

Täyte

Koristeluun

  • 1 dl kuohukermaa
  • 3 rkl piparjuurituorejuustoa
  • lehtipersiljaa

Ohjeet
 

Pohjien valmistus

  • Aloita leivosten valmistaminen taikinapohjan leipomisella. Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi, vehnäjauhot, suola ja vesi. Nypi taikina sormin tasaiseksi massaksi.
  • Kerää valmis taikina palloksi, kääri se tuorekelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Täytteen valmistus

  • Kuutioi sillifileet ja hienonna punasipuli pieneksi. Lisää ne smetanan kanssa kulhoon.
  • Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu sekä riko kananmuna. Sekoita massa tasaiseksi ja lisää hienonnettu tuore ruohosipuli sekä lehtipersilja.
  • Rouhi seokseen vielä hyppysellinen mustapippuria ja sekoita.

Leivosten kokoaminen

  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Ota taikina jääkaapista ja jaa se noin 15:sta osaan.
  • Painele taikina huolellisesti muffinssivuokien pohjalle sekä reunoille. Laita vuoat uunipellille ja kaada täyte taikinapohjille tasaisesti.
  • Paista leivoksia uunissa 200 °C noin 15 - 20 minuuttia, kunnes leivosten reunat ovat saaneet kauniin kullanruskean sävyn. Anna leivosten jäähtyä.

Viimeistely

  • Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon piparjuurituorejuusto ja sekoita massa tasaiseksi.
  • Lusikoi seos pursotinpussiin ja pursota vaahtoa hieman kunkin leivoksen päälle. Koristele leivokset vielä lehtipersiljan lehdin.

Vinkki!

Mikäli teet sillileivokset Ahti Perinteinen sillifileestä, niin liota sillejä muutaman tunnin ajan vedessä liian suolaisuuden poistamiseksi.
Kokeilitko tätä reseptiä?Kokeile lisää Sillikoulun herkullisia reseptejä!