Silliä juhlapöytiin

Kevät on täynnä herkullisia ruokajuhlia. Äitienpäivän jälkeen monissa kodeissa keskitytään nuorten juhliin, jolloin nuoret saavat olla itse keskipisteessä ja mukana päättämässä myös juhlien tarjoiluista. Koulut päättyvät ja valmistujaisia juhlitaan toukokuun lopusta kesäkuun alkupuolelle asti.
silliä pyröryköinä

Nykyään juhlia järjestettäessä kannattaa muistaa, että ”sen seitsemän sortin” tarjoilu ei ole lainkaan pakollista. Rajattoman valikoiman sijaan kannattaa keskittyä harkittuun valikoimaan ja laadukkaisiin raaka-aineisiin. Muutamat harkitut vaihtoehdot riittävät hyvin ja suunniteltu sekä kaunis kattaus varmistavat onnistuneen tarjoilun.

Ennakkosuunnittelu on hyvä tehdä huolella. Tarjoiltavien suunnittelu erilaisten makumieltymysten ja käytännön mahdollisuuksien rajoissa helpottaa paljon varsinaista ruokien valmistusta. Muista huomioida juhlan luonne ja erityisesti vieraat sekä tietysti omat mahdollisuudet ajan ja tilojen puolesta. Ehkäpä tärkein huomioitava asia ovat säilytystilat. Kylmätilaa vaativien tarjoiltavien osalta kannattaa tarkkaan miettiä tarvittavat astiat ja säilytystilat. Pöytään kannattaa kattaa mahdollisimman paljon sellaisia ruokia, joita pystyy valmistamaan jo parikin päivää ennen juhlapäivää.

Myös varsinainen herkkujen tarjoilu kannattaa miettiä huolella. Suosituin tarjoilumuoto on ylivoimaisesti noutopöytä. Noutopöydästä on helppo tarjota herkut eri tyylisiin juhliin. Noutopöydän suunnittelussa pitää huomioida tarvittavien tarjoiluastioiden ja ottimien määrä sekä mahdollinen kylmä- ja lämminsäilytys. Noutopöydän valikoimassa on myös helppo huomioida erilaiset allergiat ja erityisruokavaliot. Helpoiten erilaiset ruokavaliot saat huomioitua, kun muistat tiedustella ne jo hyvissä ajoin lähetetyissä kutsuissa.

Noutopöydässä tarjoiltavat ruoat kannattaa usein miettiä sellaisiksi, että ne on helppo syödä sormin tai vain haarukalla. Näin erityisesti silloin, jos istumapaikkoja on rajoitetusti. Sillikoulu-sivustolta löytyykin hyviä vaihtoehtoja juhlien kalaruokiin. Esimerkiksi SILLIPYÖRYKÄT sekä CURRY-SILLIWRAPIT sopivat erinomaisesti kevään juhliin. Nämä kolme ruokaa on helppoja ja näyttäviä tarjottavia noutopöydästä.

Jos juhlien erilaisten pienten naposteltavien ohella haluaa tarjota hieman täyttävämpää ruokaa ovat erilaiset kiusaukset erinomaisia, sillä ne voi valmistaa ennakkoon ja juhlahumussa niitä on helppo kuumentaa kulutuksen mukaan kauempaa tulleille vieraille. Sillikoulusta löydät reseptin SILLIKIUSAUKSEEN, joka on hieno vaihtoehto perinteiselle janssoninkiusaukselle. Myös NIZZANSALAATTI toimii runsaampana tarjottavana juhlavieraille.

Näiden ajatusten ja vinkkien kautta Sillikoulu haluaa toivottaa kaikille oikein mukavia juhlahetkiä kevään juhliin. Kohta pääsemmekin sitten nauttimaan sillin suuresta sesongista; uudet perunat kasvavat jo kovaa vauhtia!