Kesä on yllätysvieraiden aikaa, joten kaapissa kannattaa pitää helppoja raaka-aineita vaivattomien tarjoilujen varalle. Silli toimii hyvänä vierasvarana, josta saa taiottua herkut yllättäviin tilanteisiin. Muutama purkki jääkaapissa helpottaa stressiä ovikellon soidessa, sillä sillistä saa valmistettua nopeasti ja helposti kesäisiä herkkuja ruokapöytään.

SUOLAINEN SILLI ON MONIPUOLINEN RAAKA-AINE
Hellepäivän pelastus on suolainen silli, joka taipuu monenlaisiin ruokiin. Silli maistuu sellaisenaan uusien perunoiden kera, mutta helpoilla resepteillä onnistut saamaan sillin monipuolisuudesta kaiken irti. Erinomaisesta vierasvarasta saat komeat tarjottavat vaivattomaan kesäpöytään.
Silli on valmista nautittavaksi, kun purkin on napsauttanut auki. Kokatessa vaivattomia herkkuja sillin voi usein lisätä sellaisenaan ruoan päälle ja lämmin vaihtoehto valmistuu paistamalla tai uunissa hauduttamalla. Helppoja silliruokia ovat salaatit, leivät, piiraat ja kiusaukset.
Kokeile Sillikoulun reseptejä, kun kesävieraat kolkuttelevat ovella.
SILLISTÄ RAPEAA HERKKUA DIPATTAVAKSI
Sillistä voi valmistaa myös rapeaa dippailtavaa naposteltavaa. Katso Sillikoulun video maistuvan suolapalan valmistuksesta.
SILLIKIUSAUS
Kauempaa tuleville vieraille maistuu tukevampi lämmin ruoka. Sillikiusaus valmistuu helposti tomaattisillistä. Kokoa kaikki ainekset uunivuokaan ja ruoka on valmista, kun alkudrinkit on juotu ja tilukset tarkistettu.
MATJES-TARTAR OMENALLA
Iltapalaksi maistuvat pienet suupalat, jotka valmistetaan nostamalla leipäpalalle matjessillistä sekoitettua kermaista herkkua.
NIZZANSALAATTI
Ruokaisa Nizzansalaatti sopii jo ihan sellaisenaan nautittavaksi, mutta voit tarjoilla Nizzansalaatin myös paistetun kalan lisukkeena.
LASIMESTARIN SILLI
Itse valmistettu lasimestarin silli maistuu joulun lisäksi myös kesällä! Se sopii lisukkeeksi monen aterian kylkeen.