Gubbröra & tattarivohvelit

Gubbröra & tattarivohvelit

Bloggaaja “Hannan soppa” kehitti sillistä alkuruoaksi tai vaikka uuden vuoden bileisiin sopivan gubbröran. Perinteisesti se tarjoillaan näkkärillä, mutta Hanna valmisti luottoreseptillään tattarijauhoista vohveleita.
40 minutes
RUOKALAJI Alkupalat, Kalaruoat
ANNOSMÄÄRÄ 6

Ainesosat
  

Gubbröra

Vohvelit

  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl kivennäisvettä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2.5 dl tattarijauhoja
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 50 g voisulaa

Lisäksi

Ohjeet
 

  • Valmista ensin gubbröra. Kuori keitetyt perunat ja leikkaa ne sekä matjessillifilee pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli ja tilli. Sekoita kaikki gubbröran ainekset keskenään, mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Huomioi, että silli on itsessään suolaista. Laita seos jääkaappiin tekeytymään.
  • Valmista tattarivohvelit. Vatkaa jogurtti, kivennäisvesi ja kananmunat sekaisin kulhossa. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon voisulan kanssa. Anna taikinan turvota noin 1/2 tunnin ajan. Paista vohvelit silikonimuoteissa uunissa 200 °C noin 10 - 15 minuuttia tai vohveliraudalla.
  • Keitä kananmunat mieltymyksesi mukaan. Leikkaa retiisit ohuiksi viipaleiksi ja laita ne hetkeksi kylmään veteen rapsakoitumaan. Leikkaa avokadot ja matjessillifilee viipaleiksi.
  • Kasaa annokset. Laita jokaisen ruokailijan lautaselle 1 tai 2 vohvelia. Jaa vohveleiden päälle avokadoviipaleet ja lusikoi päälle gubbröraa. Viimeistele kananmunan puolikkaalla, retiisiviipaleilla, merileväkaviaarilla ja matjessillipaloilla. Tarjoile heti.
Kokeilitko tätä reseptiä?Kokeile lisää Sillikoulun herkullisia reseptejä!